Puolimatkan krouvissa

Joulukuu pyörähti käyntiin vuoden viimeisellä Lepaa-viikolla. Jo neljännentoista kerran pakkasin sunnuntaina kassia vilkaistuani ensin viikon lukujärjestystä. Onko työtunteja, tarvitaanko hanskoja ja turvakenkiä? Kumisaappaat ja sadetakki kannattaa kyllä aina pakata mukaan. Läppäri tietenkin, ehkä jotain monisteitakin. Niin, ja kirjastoon palautettavat kirjat.

Maanantaiaamun pimeydessä starttaamme kimppakyydillä kohti Hattulaa. Perille päästyä toimiston Irmeliltä kämpän avaimet, lokerikosta säilöön jätetyt lakanat ja toilettitarvikkeet. Sitten kiireellä luokkaan. Jokunen luokkakaveri on jo jättänyt opinnot kesken, mutta moni on mukana edelleen yhtä innostuneena kuin opintojen alkaessakin.

Koulutunteja on maanantaisin yleensä kymmenestä neljään, muina päivinä kahdeksasta neljään. Ensimmäisenä iltana kämpillä tavarat kaappiin ja lakanat sänkyyn, ehkä hetki istuskelua yhdessä iltapalalla tai telkkaria katsoen, mutta usein tekee mieli vetäytyä pitkän päivän jälkeen huoneeseen kirjan tai tietsikan ääreen joko rentoutumaan tai opiskelutehtäviä puurtamaan. Uni voittaa yleensä huomattavan aikaisin.

Aamuhämärissä taivallamme kämpiltä pilkkopimeää kuusiaidan viertä ruokalaan, jonne katettu runsas aamiainen ilahduttaa aamu-unisintakin. Ja sitten taas luokkaan. Avomaatuotannon teknologiaa, yritystoimintaa, kasvihuonevihannestuotantoa ja kasvihuonekukkatuotantoa. Tällä viikolla vietimme kaikki koulupäivät sisällä, työtunteja tai retkiä ei viikkoomme osunut. Luokkahuoneen lisäksi kävimme vain kerran konehallilla Avanteja ihmettelemässä ja kerran kasvihuoneessa salaatin viljelyyn tutustumassa.

Torstai jännitti, silloin oli kaikkien määrä pitää esitykset viheralan perustöistä. Minun aiheeni oli viheralueiden hoitoluokitus, josta olin tehnyt muutaman dian power pointin. Kuvia ja power pointteja näimme myös erilaisten kasvien istutuksesta, nurmikon perustamisesta sekä viherrakennuksen asiakirjoista. Kaikki erinomaisen mielenkiintoisia ja kukin omalla tyylillään hienosti tehtyjä ja toteutettuja.

Minä olen aiemmassa ammatissani paljon mm. kouluttanut, joten power pointin tekeminen ja esittäminen sujuu minulta luontaisesti. Toki luokan eteen astuminen aina hiukan jännittää, toimiiko tekniikka, takeltelenko sanoissani. Moni luokkakaverini ei aiemmin ole välttämättä esityksiä tehnyt. Mutta kalvosulkeiset eivät suinkaan olleet pakollinen esitysmuoto. Luokkakaverini Pauliinan aiheena oli käytävän rakentaminen ja hän esitti sen kasaamalla erilaisia materiaalikerroksia pahvilaatikkoon pleksilevyn taakse. Huomatkaa erityisesti kuvan oikeassa alanurkassa Pertti, joka oli tämän pienoisviherrakennustyömaan onnellinen urakoitsija.

Ja niin saatiin esitykset purkkiin! Tai siis Pauliinan kohdalla kylläkin pahvilaatikkoon.

Vuoden viimeistä Lepaa-iltaa oli hyvä syy lähteä juhlistamaan lasillisella. Torstain iltaruskassa, kuun mollottaessa, taivalsimme kilometrin verran kohti Lepaan puutarha- ja viinimyymälää. Täytyihän Lepaan lämmintä sekä ruusuista glögiä ostaa pullolliset myös kotiin vietäväksi - mutta toki ensin piti itse istahtaa maistiaiselle.

Ja olihan meillä syytä juhlistaa puolimatkan krouvia: opintoja on nyt vuosi takana ja vuosi  edessä!

 Rauhallista joulun odotusta!

Tomaattipuu

Opettajamme ovat painottaneet, että puutarha-alan ammattilaisen erottaa harrastelijasta oikeiden termien käyttö. Niinpä he tässä vaiheessa opintojamme korjaavat tarkkoina sanomisiamme, jotteivat tulevaisuudessa joudu näkemään punaista, jos joku entinen oppilas vaikkapa kirjoittaa lehtiartikkeleita vääriä termejä käyttäen.

Opimme jo viime keväänä, että ammattilainen ei puhu myrkyistä, hän puhuu kasvinsuojeluaineista. Hän ei kutsu mummolassa kasvanutta ihanasti tuoksuvaa pensasta sireeniksi, se on virallisesti syreeni. Itäminen tarkoittaa sitä, että sirkkajuuri tunkeutuu siemenen kuoren läpi. Taimettuminen taas sitä, että sirkkalehdet tulevat näkyviin. Ja niin edelleen.

Eivätkä tomaatit kasva puussa. Tomaatti on ruohovartinen kasvi, mutta varsinkin runkotomaateiksi jalostetut lajikkeet voivat kasva kovinkin pitkiksi. Kun kasvi kiinnitetään tukeen, esimerkiksi naruun, ja siitä poistetaan sivuversot (niitä ammattilaisetkin kutsuvat varkaiksi), jatkaa se kasvuaan niin pitkään kun latva katkaistaan tai se katkeaa - jos siis olosuhteet ovat otolliset ja ravinteita riittää. Eli siis vaikka tomaattipuuta ei ole olemassa, tomaattien hoitotoimenpiteisiin kasvihuoneessa tarvitaan henkilönostin.

Korkeanpaikankammoisena olin lievästi hermostunut, kun saimme kasvihuonetuotannon työnopetuksessa henkilönostimen käyttökoulutuksen Lepaan tomaattihuoneessa. Laitteen kanssa harjoitellessa ylös nouseminen ja alas laskeutuminen sujui minulta nytkähdellen - enkä uskaltanut nousta edes puoliväliin tomaattikasvustoa. "Onkohan tuolla pakko tehdä töitäkin", ajattelin. Mutta opiskelukavereiden antaman esimerkin rohkaisemana uskaltauduin sittenkin huristelemaan tomaattirivistöjen välissä kyydissäni kompostilaatikko (niille poistettaville varkaille), puukko (paksumpien varkaiden irrotukseen) sekä ämpärillinen biohajoavia nipsukoita (tomaatinversojen tukilankaan kiinnittämistä varten). Jalat kyllä kipeytyivät, kun jännitin lihaksia koettaessani estää kovin heppoiselta tuntuvaa häkkyrää huojumasta. Ei myöskään kannattanut ajatella olevansa kolme metriä maan pinnan yläpuolella, piti vain katsella vaakatasoon tomaattien latvustoja ja jutella mukavia sormien ympärillä pyöriville kimalaisille. Kimalaiset asuvat tomaattihuoneessa omissa pahvisissa pesissään ja niiden hommana on pölyttää tomaatinkukat. Molemminpuolisesta jännityksestä huolimatta sekä kimalaiset että minä saimme kuin saimmekin työmme hoidettua!

Totta kai kävi kuitenkin niin, että urotekoani todistamaan otetussa kuvassa on selvästi optinen harha. Olinhan toki huomattavasti paljon korkeammalla kuin miltä se tässä näyttää:

Kasviskokkailua

Syksyllä kierrellessämme Lepaan näytekasvimaalla avomaan vihanneksia opettelemassa lisämaustetta antoi luokkakaverimme, keittiöalan ammattilainen, jolta saimme samalla vinkkejä kasvisten ja yrttien käyttöön. "Nämä reseptit pitäisi saada kirjallisena", sanoi joku. "Tai voisit järjestää meille kasviskokkikurssin!" pisti toinen paremmaksi.

Tarmokas luokkakaverimme pisti tuumasta toimeen ja eräänä lokakuisena iltana Lepaalla päivän luokassa istumisen jälkeen kokoonnuimme koekeittiöön. Luokkakaverimme oli tuonut ainekset tullessaan ja esivalmistellut osan edellisinä iltoina.

Ensin kävimme illan menun ja reseptit läpi. Sitten oli kovin paljon pilkkomista.

 

Sitten sekoitettiin, vatkattiin, paistettiin, höyrytettiin, maustettiin.

Emme voineet kuin ihailla luokkakaverimme rautaista ammattitaitoa, kun hän rauhallisesti vastaili meidän jatkuviin kysymyksiimme ja oli joka hetki ajan tasalla, mitä kukin oli tekemässä. Hän  myös piti huolta, että pysyimme etukäteen mietityssä aikataulussa.

Ja voilá! Pienenpieni syksyinen iltapalamme oli valmis:

 Jälkiruokaa unohtamatta:

Kokkailun jälkeen nautimme erinomaisesta illallisestamme hyvällä omalla tunnolla, sillä se oli paitsi herkullista myös terveellistä - jälkkäripannacottakin oli tehty kerman sijaan kookoksesta. Sen verran runsaasti olimme tosin itsellemme kokkailleet, että ruokaa riitti vielä seuraavana päivän lounaaksikin.

Kiitos, Pirjo K, ihanista uusista kasvisruokaopeista sekä mukavan illan järjestämisestä keskelle syksyistä lähiopiskeluviikkoa, olet aivan erinomainen kokkauskurssin vetäjä!

Suloinen joutilaisuus

Lähiopiskeluviikkojen alkusyksyn tiuha tahti muuttui hämmentävän pitkäksi neljän viikon etäopiskelujaksoksi. "Joko ensi viikolla on koulua?" kyseli yksi luokkakavereistani jo viime viikolla. Ei, ei vielä. Nyt, kun kolme ja puoli viikkoa neljästä on kulunut, on aika tehdä pieni saldotarkistus.

Nämä asiat suunnittelin tekeväni neljän viikon aikana:
1. Kesän työharjoitteluraportin viimeistely ja palautus sekä raportin esityksen valmistaminen
2. Viheralan, kustannuslaskennan, avomaatuotannon ja taimitarhatuotannon etätehtävät hyvään vauhtiin
3. Siirtolapuutarhapihallani vadelmien uudelleen istutus kunnostettuun kasvualustaan ja vanhan kasvualustan pois kaivuu pihalaatoituksen tieltä sekä huussin rappusen kunnostus

Ei mielestäni ole ollenkaan liikaa tavoitetta neljälle viikolle, eihän? Lisäksi aikaa jää toki liikunnan harrastamiseen, ystävien ja sukulaisten tapaamiseen, lukemiseen sekä kirjoittamiseen. Ja tokihan siirtolapuutarhamökkikin pitäisi lokakuussa jo saada siivottua talvikuntoon.

Entä miten suoriuduin?

Ykköskohta on tehty - tai no, melkein. Tuo työharjoitteluraportin esitys vaatii vielä hiukan viilaamista - mutta eihän sillä ole kiire, esityshän on Lepaalla vasta ensi viikolla...

Kakkoskohta - ei, etätehtäviä en ole kyllä vielä ennättänyt aloittaa. Apua, onko niitä noin monta? Ja ensi viikolla ehkä saadaan vielä uusia? Varmasti tämän viikon lopulla pääsen jo aika pitkälle. Tai ainakin pitää kaivaa ne esille ja tutkia, mitä ihmettä niissä oikein pitikään tehdä. Muistelen, että - melko varmasti - yhdenkään näistä deadline ei ole vielä ihan heti.

Sen sijaan kolmoskohta on tehty. Kaksi päivää kaivoin puutarhassani vuohenputkien valtaamaa vattupenkkiä ja pelastin elinvoimaisimmat taimet. Istutin ne hyvään uuteen multaan, jonka olin kattanut mansikkakankaalla. Lopputulos oli oikein hieno. Mutta sitten totesin tarvitsevani apua. Vadelmien tukikeppejä en pystynyt yksin moukaroimaan maahan. Ja rikkaruohottuneen maan kaivaminen tulevan laatoituksen alta oli varsin raskasta. Niinpä pyysin puolisoani apuun ja kas, homma oli valmis yhdessä viikonlopussa!

Ja se huussin porras. Senkin saimme yhdessä tehtyä, mutta siitä tuli kieltämättä aika persoonallinen. Minulla oli varsin selkeä visio betonista valetusta portaasta, johon on kiviä upotettuna. Mutta jotenkin tämä ei näytä aivan siltä, minkälaiseksi sen mielessäni kuvittelin:

Aikaisemmin olemme saaneet huussireissulla varoa, ettei jalka uppoa lahopuiseen portaaseen, nyt joutuu varomaan varpaan lyömistä teräväreunaiseen kiveen. Mutta eipä ainakaan lahoa, sillä luulen, että persoonallinen betonikiviportaamme jää vielä jälkipolvillekin - toisin kuin itse huussirakennus.

Neljän viikon saldo on: ei harmita yhtään! Olen myös lähtenyt kävelylle aina kun aurinko paistaa ja lukenut romaaneja sängyssä keskellä kirkasta päivää. Arkipäivän luksusta on myös slow-food, jonka valmistaminen alkaa sillä, että käyn mökillä kaivamassa kasvimaalta perunat ja punajuuret. Tällaiseen ruoanlaittoon saattaa kulua kokonainen päivä. Joskus kokkaillessani ihmettelen, miten kummassa olen ennättänyt käydä töissä ja silti ruokkia perheeni.

Ja hei, olenhan etäopiskeluviikkojen aikana organisoinut ylimääräisen omenasatoni itsepoiminnan sekä kirjoitellut tarinoita luovan kirjoittamisen kurssille. Niin ja yhden päivän olin myös ihan oikeissa töissä ruuhka-apulaisena kesän harjoittelupaikkani puutarhamyymälän syyshulinapäivänä.

Oman aikataulun hallinnan tuoma joutilaisuuden tunne on varsin suloista kolmenkymmenen vuoden "nine to five" -työuran jälkeen. Niin suloista se on, että olen varsin kiitollinen etätehtävien viimeisistä palautuspäivistä. Ilman deadlineja taitaisivat jäädä tällä menolla kokonaan tekemättä.

700 000 joulutulppaania

Eräänä aamupäivänä lähdimme kasvihuonekukkatuotannon tunnilla Lakstedtin puutarhaan istuttamaan tulppaanin sipuleja. Hattulassa sijaitseva puutarha on erikoistunut kukkien kasvattamiseen. Jouluksi leikkokukkamyyntiä varten istutetaan 700 000 tulppaanin sipulia. Pääsiäiseksi Lakstedtilla istutetaan muutama tuhat leikkonarsissia sekä pienissä määrin liljoja syksyksi. Leikkoruusuja ei enää viljellä - kuten ei juurikaan missään Suomessa - Afrikkalainen ruusu on vienyt markkinat. Ruukkukukkia sen sijaan viljellään, jouluksi saadaan tulppaanien lisäksi mm. hyasintteja ja joulutähtiä.

Jotta tulppaanit kukkisivat jouluna, ne istutetaan syyskuussa. Ensin täytettiin istutuslaatikot mullalla.

Sitten ahkerat opiskelijat painoivat jokaiseen laatikkoon 8 x 12 kpl tulppaanin sipulia. Kokeneilta työntekijöiltä se käy kaksin käsin nopeammin, mutta onneksi meitä harjoittelijoita oli niin monta, että saavutimme päivän tavoitteen, eivätkä puutarhan oikeat työntekijät joutuneet paikkaamaan meitä.

Istutuksen jälkeen laatikot kastellaan ja niiden päälle laitetaan hiekkaa pitämään sipulit paikallaan ja kosteuden tasaisena.

 

Tämän jälkeen laatikot pinotaan ja viedään pariksi kuukaudeksi muutaman plus-asteen lämpötilaan kylmiöön. Marraskuussa ne otetaan lämpimään, jolloin kasvu kiihtyy ja tulppaanit virittyvät kukintaan. Kaikki eivät ala kukkia ihan samaan aikaan, joten yhdestä laatikosta saadaan leikattua kukkia myyntiin viikon tai parin ajan.

 

Kun ostat ensi jouluna kotimaisen tulppaanikimpun, se saattaa olla minun istuttamani!

 

Samalla kouluviikolla teimme myös koko päivän retken lähialueella sijaitseviin taimistoihin. Ritvalassa sijaitsevalla Toijalan taimitarhalla näimme mm. tällaisen laitteen toiminnassa. Mutta mitä sillä tehdään? Laita tietosi/arvauksesi kommenttikenttään, kiitos!

 

 

Kukkia ja latinaa

Elokuun viimeisen viikon vietin Lepaalla kukkasidonnan parissa. Pelkäsin etukäteen, olisivatko visuaaliset rajoitukseni opin esteenä: niin sisustuksessa kuin kukkakimpuissakin minusta lähes kaikki näyttää ihan hyvältä. Opettajamme oli kuitenkin varsin kannustava ja antoi luovuutemme kukkia - kirjaimellisesti. Enpä olisi uskonut näinkin hienoja teoksia saavani portfoliooni!


Kesän työharjoittelupaikassani Puutarhanikkareissa on myös hieno valikoima leikkokukkia, joiden parissa työskentelee floristi. Hänen poissaollessaan muut työntekijät tuuraavat. Vielä silloin kursseja käymättömänä minä sain pujottaa yksittäisen kukan "sukkaan" sekä paketoida valmiin kimpun tai ruukkukukan. Vaan eipä edes se suju kovin mallikkaasti kokemattomalta harjoittelijalta, kun asiakas katselee vieressä. Poskeni hehkuivat, kun pudotin liljasta nuput nostaessani sitä vaasista. "En minä kyllä tuota kukkaa ota", sanoi asiakas - ihan aiheellisesti. Ja kukkapaketteihini tuli teippiä turhan runsaasti, kun sellofaanin liepeet jäivät lepattamaan. Niinpä toiveestani meille opetettiin kurssilla myös kukkien paketoiminen. "Hyvä kukkapaketti on kuin rantapoika: kapea lantio, leveät hartiat ja pieni pää", opasti rempseä opettajamme Kaija.

Viikonlopun kotona olon jälkeen säntäsin jälleen Lepaalle. Syyskuun ensimmäisen viikon ohjelmaan kuului peräti kolme kasvintunnistustenttiä. Maanantaina tentittiin ryhmäkasvit (siis ne kesäkukat), keskiviikkona hedelmät ja marjat ja torstaina perennat (siis monivuotiset ruohovartiset kasvit). Enää ei riitä tunnistaminen ja suomenkielinen nimi, nyt tentitään myös tieteelliset nimet. Nikkareissa työskentelyn jälkeen tunnistin kyllä jo monet kesäkukat, mutta vain suomeksi. Parisen viikkoa olin paukutellut tieteellisiä nimiä päähäni. Apua oli myös siitä, kun kimppakyydissä luokkakaverini kanssa kuulustelin ajomatkojen aikana kuskilta latinalaisia nimiä. Lepaa-viikoillamme olemme myös porukalla kierrelleet iltaisin kampuksen istutuksia ja tankanneet nimiä ja tuntomerkkejä.

Tenttiä varten opettaja kerää 25 eri kasvin versoa luokkahuoneeseen ja jännittyneet opiskelijat kiertelevät hiljaisina ja vakavina numeroituja pöytiä yrittäen kaivella muististaan nimet paperille. Esimerkiksi tällaisesta oksasta pitää tunnistaa, mikä perenna on kyseessä - perennathan eivät kuki koko kesää, joten alku- tai keskikesän kukkijoissa ei ole enää syyskuussa kukkia tunnistamista helpottamassa:


Kyseessähän on mirrinminttu eli Nepeta x faassenii, jonka tunnistusta auttaa erikoinen haju - tentissä saa onneksi myös näpelöidä ja haistella versoja.

Alkuviikon tentit menivät ihan mukavasti - läpi pääsin, vaikken kaikkia latinalaisia nimiä muistanutkaan ja Malukset ja Prunukset minun on vaikea erottaa toisistaan ilman omppuja, luumuja ja kirsikoita (hedelmiähän ei tietenkään ollut tentin oksissa mukana). Torstainen perennatentti alkoi sen sijaan tuntua mahdottomalta. Kehittelimme yhdessä muistisääntöjä: varjorikkohan on sellainen saksireunainen (Saxifraga) ja varjon alla kasvanut (umbrosa). Ja pystyhanhikin Potentilla recta -nimestä jokainen aikuisopiskelija kehitteli mielessään henkilökohtaisen muistisääntönsä. Mutta jotkut nimet eivät vain kerta kaikkiaan tuntuneet jäävän päähän. Viisikymppisenä ei taida enää olla parhaimmillaan järjettömältä tuntuvien sanojen ulkoa opettelussa.

Ja kuitenkin yllätin itseni: sain perennatentistä täydet pisteet! Jostain alitajunnasta ne nimet kuitenkin tulivat. Nooh, jäi sinne muutama pieni kirjoitusvirhe, joista opettaja ei rokottanut.

Onnistunut suoritus antoi minulle sysäyksen tilata Latinaa puutarhureille -niminen kirja, jotta voin tarkemmin perehtyä nimien alkuperään ja merkitykseen. Se voisi helpottaa myös mieleen painamista. Sillä eihän tämä vielä tähän jää, seuraavalla lähiviikolla tentitään vihannekset sekä lehtipuut ja -pensaat. Sitten tulee vielä ainakin havut, ilmeisesti rikkakasvitkin. Kaiken kaikkiaan meidän tulee tunnistaa kolmisensataa kasvia suomalaisilla sekä tieteellisillä nimillä ennen valmistumistamme. Mutta onhan se nyt selväkin, kyllä puutarhurin pitää kasvit tunnistaa. Ja tämä tyttö tunnistaa kyllä nyt jo ainakin Phloxit ja Geraniumit!

Vielä on kesää jäljellä, onhan?

Sadettimet kastelevat taimet juuri ennen myymälän aukeamista aamulla

Toisen kahden viikon työssäoppimisjaksoni Puutarhanikkareiden Herttoniemen myymälässä vietin hikoillen paahtavassa helteessä. Aukioloaikojen ulkopuolella taimia kastelevat sadettimet, mutta silti yksi eniten aikaa vieneistä tehtävistäni oli kastelu. Taistelimme paahdetta vastaan yrittäen pitää pienissä poteissa olevat kukat hengissä ja hyvinvoivina, jotta ne pääsevät hyvään uuteen kotiin isompiin ruukkuihin.



Jos et keksi tekemistä, valitse tästä

Kitkemisestä ei pääse puutarhamyymälässäkään, rikkakasvit löytävät tiensä perennojen sekä puiden ja pensaiden taimipurkkeihin ja juurtuvat mielellään myös taimipihan sora-alustalle. Puuhaa siis riitti erinomaisesti, vaikka loppukesä ei olekaan enää puutarhamyymälöiden sesonkia. Ja jos oli hetki, ettei tiennyt mihin työhön seuraavaksi ryhtyisi, oli apuna leppoisan myymälänhoitajamme ylläpitämä työlista taukohuoneessa.

Viimeisenä työpäivänäni olin tyhjentämässä roskikseen jo elinkaarensa loppuun päässeitä kesäkukka-asetelmia, jotka oli istutettu laakeisiin muoviastioihin. "Laitetaanko muoviruukutkin roskiin?", kysyin, "ne ovat niin kivan muotoisia, että voisin viedä ne omaan puutarhaani, jos niitä ei ole tarkoitus säilyttää?" Myymälänhoitaja sekä toinen vakkarityöntekijä huokaisivat hartaasti yhteen ääneen. "Minäkin muistan ajan, jolloin vielä viitsin tehdä istutuksia omaan puutarhaani", sanoi toinen. "Älä siis tee harrastuksestasi ammattia, jos haluat edelleen jaksaa harrastaa sitä!", nauroi puolestaan toinen. Siitäkin huolimatta, tällä tiellä edelleen olen!



Lepaan hedelmätarhassa poimimme ja lajittelimme omenoita myyntiin

Suomen lyhyen suven aikana eivät puutarhurit lomaile - myöskään tämä puutarhuriopiskelija ei juurikaan lomaillut. Syyslukukauden ensimmäinen lähiopiskeluviikkoni oli heti työrupeaman jälkeen elokuun toisella viikolla. Olipas mukava palata Lepaalle! Luokkakaverini olivat myös viettäneet kesää ulkotöissä ja yksi totesikin ruskettuneista tovereistaan: "Onpas meidän luokkalaiset terveen värisiä!" Kevättalvella nurisimme joskus sitä, kun koulu on niin teoriapainotteista, liian paljon luokkahuoneissa istumista ja liian vähän käytännön tekemistä. Nyt ensimmäisen ulkotöissä vietetyn kesän jälkeen haaveilin kokonaisesta viikosta sisällä varjossa luokkahuoneessa - ja mikä ihaninta - istuma-asennossa. Vielä mitä! Viikon aikana istuimme sisällä luokkahuoneissa ensimmäisen kerran yhden tunnin torstaina sekä pari tuntia perjantaina. Kaiken muun ajan vietimme ulkona opetellen tunnistamaan ryhmäkukkia, perennoja, hedelmiä ja marjoja sekä vihanneksia. Syötäviä kasveja pääsimme myös maistelemaan, joten enpä voi valittaa. Lukujärjestykseen kuului myös viherrakentamisen ylläpitoa (= kitkimme pari perennaistutusta) sekä omenapuiden valoleikkausta ja omenasadon keräämistä myyntiin. Mutta kyllä ulkona kelpasi olla - elokuussa Lepaan kaunis kampusalue on parhaimmillaan! Vai mitä sanotte näistä näkymistä:



Ryhmäkukkaistutus Lepaan kartanon päärakennuksen pihalla

Näytekasvimaan vihannekset uhkeimmillaan

















Viikko oli myös varsin jännittävä: 50 vuotta täyttävä puutarha-alan ammattilaisnäyttely toi yli 200 näytteilleasettajaa kauniin kampuksemme keskelle loppuviikosta. Vaikka emme töissä näyttelyssä olleetkaan, pääsimme tutustumaan messuhulinaan paitsi koulutuntien ulkopuolella, myös parin koulutehtävän myötä. Oli myös aika hauska asustella keskellä messualuetta, aikaisempina  lähiviikkoina ei illan tullen muita kulkijoita ole kampusalueella juurikaan näkynyt.

Kouluviikon jälkeen, ensimmäisen etäopiskeluviikon myötä, on ainakin sään puolesta tuntunut alkaneen syksy. Vai onko? Ei kai ihan vielä, eihän? Omassa puutarhassakin olisi vielä satoa korjattavana. Ja sitä paitsi on pari pientä projektia, jotka olisi kiva saada mökkipuutarhassa vielä tänä kesänä tehtyä... Vaikka kesä on tänä vuonna tuntunut tosi pitkältä - olenhan sen aikana opintojen lisäksi tutustunut kahteen uuteen työpaikkaan ja työkavereihin - en millään malttaisi vielä alkaa odottamaan talvea. Se kun on niin pitkä ja  harmaa. Tulevan talven voin kuitenkin ensimmäistä kertaa viettää kokonaan puutarhan parissa - vähintäänkin teoriaopintojen merkeissä!


Messuhulinaa Lepaan kampuksen keskellä. Puutarhureille tarjolla mm. kukkia ja koneita!

P.S. Olen kiitollinen kommenteista - nyt niitä pystyy jättämään myös ilman kirjautumista, kokeile!

Minä tein sen!

Nyt voin jo tunnustaa, että kaikkein eniten tässä kesässä minua jännitti se, kuinka selviän avomaaharjoittelusta. En villeimmissä kuvitelmissakaan ole ajatellut ryhtyväni viljelijäksi, johon puutarhatuotannon koulutus antaa valmiudet, sillä en usko, että minusta olisi siihen. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että on tärkeää saada siitä käytännön kokemusta. Viiden viikon peltotyörupeama tuntui kuitenkin vähintäänkin pelottavalta - selviänkö rapakuntoisena siitä ollenkaan edes hengissä?

Selvisin! Ja vaikka lihaksia kivisti työpäivien jälkeen joskus kovastikin, seuraavana aamuna olo oli taas vetreä ja olkavarret jaksoivat taas antaa kyytiä rikkaruohoharalle. Ja vaikka haraamisesta tuli rakko käteeni melkein aina, sain sen tasapuolisesti vaihdellen joko peukunhankaan tai kämmenpuolelle, välillä vasempaan ja välillä oikeaan käteen - edellinen rakko sai siis rauhassa parantua. Haraamisen lisäksi myös käsin kitkeminen polvillaan tuli tutuksi. Vaikka alkukesän sateiden takia se oli välillä kurassa konttaamista, ei se suinkaan ollut ikävää hommaa, vaan suorastaan meditatiivisen rauhoittavaa puuhaa (ja polvisuojat suojasivat polvia kipeytymiseltä). Näkymäni työpaikalta olikin usein tällainen:

Ja kaikki on toki porukassa hauskempaa. Stadin puutarhurilla on harjoittelijoita kesän aikana vaihtuva sakki, yleensä neljä tai viisi henkeä päivittäin. Mukavia uusia tuttavuuksia ovat mm. kesätyöpaikan puuttuessa puuhaa kesäksi halunnut yliopisto-opiskelija, permakulttuuriin perehtynyt nuori äiti (joka piti työhyvinvoinnistamme huolta vetämällä meille pellon reunalla joogaa), puutarhuri-opintojen ohessa kirjanpitotoimistoa pyörittävä yrittäjä sekä monta ihanaa ja ahkeraa nuorta miestä ja naista, jotka olivat hakeutuneet peltotöihin harjoittelijoiksi opintojen tai työkokeilun merkeissä. Kerran kitkin pyöräharalla rivivälejä, kun muut kitkivät pienempiä rikkoja käsin ja liikkuessani nopemmin riviltä toiselle ja porukasta toiselle, kuulin ensin pohdintaa maailman syntyteorioista, sitten sadonkorjuusta kuluvana päivänä ja sitten - mistäs muustakaan - jalkapallosta. Luuliko joku kitkemistä tylsäksi?

Vaikka Stadin puutarhurilla luomumenetelmin viljelläänkin, mahtui viiteen viikkoon myös paljon muuta kuin kitkemistä. Iso osa työtä jo tässä vaiheessa kesää oli sadonkorjuuta. Kesäkuun puolella keräsimme nokkosta, vuohenputkea ja jauhosavikkaa varsinaisesti viljelyksessä olleiden raparperin ja yrttien lisäksi. Juhannuksen jälkeen päästiin sitten keräämään satoa myös perunasta, lehtikaalista, herneenversosta, kevätsipulista - ja heinäkuun toisella viikolla vihdoin myös mansikasta. Myös nämä pienet harvennusporkkanat päätyivät hyötykäyttöön ravintola Juuren gourmet-annoksiin:


Raskain homma oli ojan kaivuu. Keväällä paikalla olleet harkkarit olivat jo tehneet alkukaivannon. Muutamana päivänä meidän porukkamme syvensi tänä vuonna kesannolla olevan peltolohkon ympäri kulkevaa ojaa ja koetti saada kallistuskulman oikeaksi. Sen jälkeen ojan pohjalle lapioitiin sora, työnnettiin salaojaputki, lisää soraa ja maata päälle oja umpeen. Vaikka ojan pohjalla kuravellissä seistessä välillä tuntui, ettei tästä tule mitään, niin valmistuihan sekin!

Kelin takia viiden viikon työrupeamasta kolme ja puoli viikkoa työasuun olennaisena osana kuuluivat kumisaappaat ja sadehousut - sadetakin pystyi sentään välillä heittämään pellon reunalle, kun ei ihan koko aikaa vettä tullut kaatamalla. Myös lippalakki oli sateella olennainen varusteeni: lippa suojasi silmälaseja vesipisaroilta! Toki viljelijä kiittää, kun kastelua ei tarvittu, mutta kylmyys pisti aremmat kasvit jurottamaan, vaikka hallaharso estikin paleltumisen. Jää nähtäväksi, kerkiävätkö Stadin kurpitsat satoikään tänä syksynä ollenkaan - maissisatoakaan tuskin tulee, moneen viikkoon eivät maissintaimet kasvaneet ollenkaan.

Sateinen sää kiusasi myös harmillisesti alkukesän tapahtumia. Helsinki-päivänä 12.6. tilalla järjestettiin yhdessä Herttoniemen kartanon museon kanssa Maalla kaupungissa -tapahtuma, josta tunnelmakuvia alla. Sateesta huolimatta sinnikkäitä kävijöitä riitti ja Stadin puutarhurin kanatkin saivat kilpailun tuloksena stadilaiset nimet: Friidu, Pimu, Hellu ja Helttansson.

          

   

Myös avointen puutarhojen päivänä 29.6. tilalla järjestettiin peltokierroksia ja vihannesmyyntiä, mutta keli oli todella huono, joten paikalla kävi vain sinnikkäimpiä sissejä. Mutta onneksi kesä vihdoin jo näyttää parempaakin puoltaan ja tervetullut aurinko lämmittää valmistuvaa satoa. Vaikka Stadin puutarhurin tämän kesän sato on myyty jo ennakkoon ravintola Juureen (sekä samojen omistajien lounaspaikkoihin Maritorille ja Pihkaan), saavat Herttoniemeläiset omaankin keittiöönsä lähiruokaa, kun torstainen tilamyynti heinäkuun alussa alkoi. Ja minä pääsin verestämään asiakaspalvelutaitojani torimyyjänä:

Kiitos puutarhuri Jan sekä kiitos ihanat harjoittelijakollegani mieleen jäävistä viidestä viikosta! Olen teistä ylpeä - ja pakko olla ylpeä myös itsestäni, että sain avomaaharjoitteluni kunnialla suoritettua!

 



Ensin näytöt, sitten duuni

"Ammattiosaamisen näytöissä toisen asteen ammatillisen perustutkinnon opiskelija osoittaa työssäoppimassa saavuttamansa ammatillisten opintojen tavoitteet ja työelämän edellyttämän ammattitaidon", kertoo Wikipedia mukaillen Opetushallituksen sivustoa. Minulle termi "näyttö" oli vieras vielä jokunen kuukausi sitten - nyt olen jo antanut kolme näyttöä: traktoriajonäytön, asiakaspalvelunäytön ja ryhmäkukkaistutuksen näytön.

Ensiksi mainittu jännitti eniten, mutta omaksi yllätyksekseni peräkärryn peruutus onnistui täydellisesti - toisin kuin kertaakaan harjoitellessa. Ajoonlähtötarkastuksessa oli kyllä vähän haparointia, mutta läpi meni kuitenkin. Asiakaspalvelunäyttö Lepaan puutarhamyymälässä oli "piece of cake" kahden viikon työkokemuksen jälkeen Puutarhanikkareissa. Oli kuitenkin erittäin mielenkiintoista kokea työpäivä pienen paikkakunnan myymälässä, jossa asiakasmäärä saattaa yhtäkkiä kasvaa nollasta sataan kolmen bussin kaartaessa pihaan.

Ryhmäkukkaistutusnäyttö tehtiin tiimityönä. Ryhmäkukka tarkoittaa muuten kesäkukkaa. Meidän tehtävänämme oli istuttaa suunnittelijan etukäteen piirtämän kartan mukaisesti kukat Lepaan kampuksen päärakennuksen edessä olevaan istutusaltaaseen. Opetusta meillä ei ryhmäkukista ole ollut, joten opettaja ohjasi meitä koko ajan, eli ammattitaito saatiin näyttöä tehdessä. Täydessä kukoistuksessaan näemme salmiakkikuvioistutuksemme toivon mukaan seuraavalla kouluviikollamme elokuussa.

Näyttöviikon jälkeen alkoikin heti kunnon duuni: viisiviikkoinen avomaan työssäoppimisjakso. Sen suoritan aivan Puutarhanikkareiden naapurissa Stadin puutarhurilla. Stadin puutarhuri Jan vuokrasi pari vuotta sitten Herttoniemen kartanoa ylläpitävältä yhdistykseltä 1,6 hehtaaria peltoa ja ryhtyi viljelemään luomuvihanneksia keskellä kaupunkia. Tänä vuonna koko sato on myyty ravintola Juureen - tosin pientä tilamyyntiä järjestetään pääsatokauden alettua.

Parin viikon kokemuksella voin jo kertoa, että peltotyöläisenä säätiedotukset tulee kuunneltua tarkkaan - ja ihan vain siksi, että tietäisi, voisiko juhannusviikolla jo luopua pitkistä kalsareista (ei voi). No, toki myös omin käsin rankkasateessa kuraiseen peltoon kontaten istutettujen kurpitsan taimien hyvinvoinnin takia säätiedotukset kiinnostavat. Hallanvaaran takia tässä kuvassa valmistaudutaan harson levitykseen kurpitsojen päälle:

Mutta miksi pulkka on pellolla kesäkuussa? No luonnollisesti siihen lastataan ne kurpitsan taimet, jotta niiden siirtely taimiruukuista peltoon sujuisi mahdollisimman kätevästi.

Iloista juhannusta!

Hikikarpaloita ja sadepisaroita

Kun toukokuun helteet alkoivat, alkoi myös ensimmäinen kahden viikon työssäoppimiseni Puutarhanikkareiden uudessa Herttoniemen puutarhamyymälässä.

Kaksi ensimmäistä päivää vietin hehkuvan aurinkoisella taimipihalla tiivistäen, järjestäen ja kastellen kasveja, tyhjentäen saapuneita taimikuormia sekä purkaen rullakoita - sekä asiakkaita neuvoen. Alussa neuvonta sujui varsin haparoiden ja jatkuvasti kokeneemman työntekijän apuun turvaten, mutta kun Nikkareiden laaja valikoima alkoi vähitellen tulla tutuksi, osasin jo vastailla kysymyksiin enenevässä määrin itsenäisesti. Ja asiakkaita riitti jatkuvana virtana aina kun aurinko paistoi! Niinpä opin aika nopeasti neuvomaan, mitä kasveja voi suositella paahteiselle parvekkeelle ja mitä varjoisaan paikkaan pihalle.

Toisena päivänä työpaikkaohjaajani antoi minulle haasteen: "Opettele tunnistamaan myynnissä olevat kesäkukat, pääset huomenna siistiin sisätyöhön kassalle." Kassakoneen käytön opettelu sujuikin leikiten verrattuna asiakkaiden ostoskärryihinsä lastaamien kukkapurkkien rahastamiseen: niissä ei ole hintoja, vaan ne pitää ensin tunnistaa, jotta hinnan löytää hinnastosta. Tähtisilmät, verbenat ja lumihiutaleet alkoivat sujua päivä päivältä paremmin ja pian selvisin jotakuinkin kunniallisesti ilman taustatukea kassalla. Tosin valikoima muuttui sitä mukaa, kun uusia kesäkukkia ja muuta valikoimaa saapui rekkalasteittain miltei joka päivä.

Ensimmäisen viikon muistilista töihin mukaan otettavista tavaroista: lippis suojaamaan päätä paahteelta, vesipullo (muista juoda!) sekä vaihtosukat kasteluletkun kanssa sählätessä kastuneiden tilalle.

Toinen työssäoppimisviikkoni aikana sää muuttui kylmäksi ja sateiseksi. Rullakoissa hyllyissä olevia kasveja täytyi silti kastella - tosin ei niin tiuhaan kuin helteellä. Asiakkaita oli sateella huomattavasti vähemmän, mutta toukokuun lopun sesonkiaikana en nähnyt myymälää kertaakaan tyhjänä edes kaatosateella.

Toisen viikon muistilista töihin mukaan otettavista tavaroista: sadetakki ja -housut, kumisaappaat sekä vaihtosukat kasteluletkun kanssa sählätessä kastuneiden tilalle - kyllä, onnistuin kastelemaan sukkani kukkia rullakoissa kastellessani myös kumisaappaat jalassa.

Iltaisin töiden jälkeen oman puutarhan työt jäivät vähemmälle, kun toimistotöissä laiskistuneita lihaksia särki joka puolella kehoa niin vietävästi. Mutta mitä teki kasveja työpäivän aikana laatikoittain järjestellyt puutarhamyymälän työntekijä vapaapäivänään? Muutti omat siemenestä kasvattamansa tomaatin taimet kodin ikkunalaudalta mökkipuutarhaan, jossa ne pääsivät vahvistumaan kasvihuoneeseen.

Kyllä meiltä Puutarhanikkareista olisi saanut paljon tomeramman ja elinvoimaisemman näköisiä tomaatin taimia...

 

Kiitos ihanat työkaverit näistä kahdesta viikosta - nähdään seuraavalla Nikkari-jaksollani loppukesästä! Mutta sitä ennen: näyttöviikko koulussa Lepaalla - sekä viiden viikon avomaan työssäoppiminen pellolla!

Korttipakka täydentyy

Toukokuun ensimmäisellä viikolla puutarhuriluokkamme suoritti tulityökortin. Etukäteen kuvittelin sen liittyvän lähinnä luomuviljelyssä käytettävään rikkakasvien liekittämiseen, mutta kyllähän pihatöissä puutarhuri saattaa tarvita vaikkapa hitsaustaitoja. Niin, niitä hitsaustaitoja emme opetelleet, istuimme koko päivän luokassa kuuntelemassa teoriaa tulityön turvallisesta suorittamisesta. Tai ei ihan koko päivää, kävimme kyllä kerran pihalla sammuttamassa roihuavan bensapalon jauhesammuttimella.

Tulityökortti on korttipakassani jo neljäs: aiemmin olemme suorittaneet kasvinsuojelututkinnon, ensiapukurssin sekä työturvakortin. Enpä vielä puoli vuotta sitten arvannut, että kesään mennessä olisin mm. kasvinsuojeluaineiden ammattikäyttäjä ja sertifioitu tulityöntekijä!

Viikkoon sisältyi myös ajotunteja traktoreilla. Osa luokkakavereistani ennätti jopa suorittaa traktorinäytön, mutta itselläni peräkärryn peruuttaminen parkkiruutuun onnistuu ainoastaan parilla veivaamisella vain sattumalta. Peräkärryn kyytiin ottaminenkaan ei vielä ole ihan hallussani: kiinnityskoukun kun on osuttava lähes sentilleen oikealle kohdalle kiinnityslenkkiä eikä näkyvyys kuskinpukilta lyhyenlännällä ajajalla peruutettaessa ole kovin hyvä - toimistoniskallani kurottaminenkin on kovin vaivalloista ja peilitkin ovat vähän niin ja näin. Mutta luotan vahvasti siihen, että kesäkuun näyttöviikollamme saan homman haltuun, erimerkkisillä traktoreilla liikkeelle lähtö alkaa nyt jo käydä rutiininomaisesti.

Vaikka toukokuinen kouluviikkomme oli varsin kylmä ja sateinen, on kevät edennyt jo pitkälle Lepaalla. Iltakävelyillä koulupäivien jälkeen riittää kampusalueen istutuksissa jatkuvasti uutta ihailtavaa. Tällä viikolla sykähdytti kukkiva magnolia.

 

 

Puutarhaopiskelijalla kesä ei ole lomailua varten, se täyttyy pakollisista työharjoitteluista ja kouluviikkojakin on edelleen kerran kuussa heinäkuuta lukuun ottamatta. Viikon päästä aloitan  ensimmäinen työssäoppimisjaksoni - jännittävää!

900 syreeniä

Tänään pääsimme taas käytännön hommiin!  

Laboratoriossa oli valkoisen pihasyreenin silmusta kasvatettu mikrolisäysmenetelmällä pienenpieniä taimenalkuja, jotka kasvoivat agar-alustalla rasioissa. Näistä taimista leikkasimme kirurgin veitsellä hennot valoa saaneet juuret pois ja poistimme alimmat lehdet. Ja jos taimella oli pituutta vähintään kolme senttiä, se vielä puolitettiin kahdeksi. Sen jälkeen nämä vielä pienemmäksi muuttuneet pistokkaat laitettiin odottamaan vesisankoon.



Pistokkaat käytettiin vielä juurrutushormoniliuoksen kautta ja sitten ne työnnettiin pinseteillä kasvualustaan. Jokaiseen laatikkoon tuli 11 riviä, jokaiseen riviin 12 pikkupistokasta. Laatikoita   kertyi seitsemän eli istutimme ryhmätyönä parin tunnin aikana yli 900 syreeniä!

Istuttamamme syreenit lähtevät juurruttuaan ja vähän kokoa kasvettuaan taimistolle, josta ne sitten aikanaan myydään eteenpäin.



John Deere, omenapuun syvin olemus ja ensiapunäytelmät

Viime viikko oli oikein mukava kouluviikko - pääsimme vihdoin käytännön harjoituksiin! Maanantain kyllä istuimme vielä tiukasti pulpeteissa, mutta aurinkoisena tiistaiaamuna alkoivat ajoharjoitukset.

Ensimmäistä kertaa traktorin ratissa, ja se oli hauskaa! Ensin opiskeltiin namiskoita hallilla, mikä tuntui hiukan epätoivoiselta, koska jokaisessa mallissa vivut ovat aivan erilaiset. Mutta siitä huolimatta kaikki (naisylivaltaisesta) luokastamme odottivat innolla ajovuoroaan. Eikä se vaikeaa ollut, kunhan vain sai vaihteet silmään - vaihdekeppejä on traktorissa siis kaksi tai kolme - ajopeli lähti itsestään liikkeelle heti kun otti jalan kytkimeltä. Mutta tooodella hiiiitaasti. Ei kun isompaa vaihdetta silmään! Ja niin huristelimme kurakentällä ympyrää John Deerellä sekä muilla malleilla! Jännityksellä odotan seuraavia ajoharjoituksia, jokohan huhtikuussa yritetään ottaa peräkärryä kyytiin?

Lounaan jälkeen tiistai-iltapäivä jatkui Lepaan omenatarhalla. Opiskelimme omenapuuaiheitta leikkaamalla vesiversoilla hapsuuntuneita puita. Ja sujuihan sekin, omenapuuta pitää tarkastella hiukan kauempaa eri kulmista ja vanhan puun syvin olemus alkaa vähitellen löytymään hapsuja pois napsiessa. Leikkauksessahan on montaa eri tyyliä, mutta pari perusasiaa on hyvä tietää: ylöspäin ja sisäänpäin suuntautuneet versot sekä toisiaan hankaavat versot pois. Ja lehtisilmu ja kukkasilmu kannattaa opetella erottamaan toisistaan: kukkasilmuun päättyvä verso ei kasva enää pituutta. Omat omenapuuni ovat kaksi kertaa vanhempia ja korkeampia kuin nämä Lepaan vanhat puut, niiden syvintä olemusta pohtiessani olen lähinnä kerännyt rohkeutta kiivetä puuhun - maasta yllän pitkävartisellakin työkalulla vain alimpiin oksiin. Loppuviikosta perehdyimme myös varttamisen saloihin, oli yllättävän vaikeaa vetäistä varttamisveitsellä oikealla lailla viisto viilto vartettavaan oksaan.

Olemme jo aiemmin suorittaneet virallisen työturvakortin sekä kasvinsuojelututkinnon - olen jo siis kasvinsuojeluaineiden ammattikäyttäjä! Viime viikolla suoritimme samaan turvakorttisarjaan kuuluvan ensiapukurssin EA1:n. Tenttiä ei tässä ollut, sen sijaan pistettiin pystyyn näytelmäkerho: esitimme kolmen hengen ryhmissä tapaturmatilanteita ja toinen puoli luokkaa selvitti parhaansa mukaan mitä ensiapua kullekin pitää antaa. Haavat, palovammat ja mustelmat oli meikattu väreillä. Koulun käytävillä apua-huudot raikuivat sen verran aidon tuntuisesti, että onneksi kukaan ei hälyttänyt paikalle oikeaa ambulanssia. Olimme kouluttajien mielestä sen verran hyviä eläytyjiä, että kannattaisi kuulemma pistää pystyyn näytelmäkerho!