John Deere, omenapuun syvin olemus ja ensiapunäytelmät

Viime viikko oli oikein mukava kouluviikko - pääsimme vihdoin käytännön harjoituksiin! Maanantain kyllä istuimme vielä tiukasti pulpeteissa, mutta aurinkoisena tiistaiaamuna alkoivat ajoharjoitukset.

Ensimmäistä kertaa traktorin ratissa, ja se oli hauskaa! Ensin opiskeltiin namiskoita hallilla, mikä tuntui hiukan epätoivoiselta, koska jokaisessa mallissa vivut ovat aivan erilaiset. Mutta siitä huolimatta kaikki (naisylivaltaisesta) luokastamme odottivat innolla ajovuoroaan. Eikä se vaikeaa ollut, kunhan vain sai vaihteet silmään - vaihdekeppejä on traktorissa siis kaksi tai kolme - ajopeli lähti itsestään liikkeelle heti kun otti jalan kytkimeltä. Mutta tooodella hiiiitaasti. Ei kun isompaa vaihdetta silmään! Ja niin huristelimme kurakentällä ympyrää John Deerellä sekä muilla malleilla! Jännityksellä odotan seuraavia ajoharjoituksia, jokohan huhtikuussa yritetään ottaa peräkärryä kyytiin?

Lounaan jälkeen tiistai-iltapäivä jatkui Lepaan omenatarhalla. Opiskelimme omenapuuaiheitta leikkaamalla vesiversoilla hapsuuntuneita puita. Ja sujuihan sekin, omenapuuta pitää tarkastella hiukan kauempaa eri kulmista ja vanhan puun syvin olemus alkaa vähitellen löytymään hapsuja pois napsiessa. Leikkauksessahan on montaa eri tyyliä, mutta pari perusasiaa on hyvä tietää: ylöspäin ja sisäänpäin suuntautuneet versot sekä toisiaan hankaavat versot pois. Ja lehtisilmu ja kukkasilmu kannattaa opetella erottamaan toisistaan: kukkasilmuun päättyvä verso ei kasva enää pituutta. Omat omenapuuni ovat kaksi kertaa vanhempia ja korkeampia kuin nämä Lepaan vanhat puut, niiden syvintä olemusta pohtiessani olen lähinnä kerännyt rohkeutta kiivetä puuhun - maasta yllän pitkävartisellakin työkalulla vain alimpiin oksiin. Loppuviikosta perehdyimme myös varttamisen saloihin, oli yllättävän vaikeaa vetäistä varttamisveitsellä oikealla lailla viisto viilto vartettavaan oksaan.

Olemme jo aiemmin suorittaneet virallisen työturvakortin sekä kasvinsuojelututkinnon - olen jo siis kasvinsuojeluaineiden ammattikäyttäjä! Viime viikolla suoritimme samaan turvakorttisarjaan kuuluvan ensiapukurssin EA1:n. Tenttiä ei tässä ollut, sen sijaan pistettiin pystyyn näytelmäkerho: esitimme kolmen hengen ryhmissä tapaturmatilanteita ja toinen puoli luokkaa selvitti parhaansa mukaan mitä ensiapua kullekin pitää antaa. Haavat, palovammat ja mustelmat oli meikattu väreillä. Koulun käytävillä apua-huudot raikuivat sen verran aidon tuntuisesti, että onneksi kukaan ei hälyttänyt paikalle oikeaa ambulanssia. Olimme kouluttajien mielestä sen verran hyviä eläytyjiä, että kannattaisi kuulemma pistää pystyyn näytelmäkerho!