Kevättä rinnassa - vai onko?

Palasin Cornwallista Suomeen keskelle kevään lämpöennätyksiä. Vaikka ihmiset bussissa ja kaupassa vaikuttivat kummallisen töykeiltä aina ystävällisten brittien jälkeen, tuntui kuitenkin, ettei luonto olekaan täällä niin julma, kuin muistin. Villamyssyn sai jättää hattuhyllylle ja takinkin sai vaihtaa kevyempään. Englannissa olin nähnyt ihastuttavan kirjon eri väreissä kukkivia jouluruusuja - mutta hei! nätti pikkuinen jouluruusu tervehti minua kukinnallaan ihan omalla siirtolapuutarhapalstallanikin.

Takatalvihan oli tietysti odotettavissa. Viikon verran pyörin kotona yrittäen päästä kiinni koulutehtäviin ja muihin hommiin. Sitä mukaa kun saamattomuuteni kasvatti turhautumistani, kylmeni myös sää. Kasvihuonetyöpaikassani olin sormet multaan upottaessani haaveillut, kuinka kylvän tomaatit ikkunalaudalle heti kotiin tultuani, mutta säännöllisen työaikarytmin loppuminen lopetti myös toimeliaisuuteni. No, täytyy olla armelias itselleen, henkisen kotiinpaluukrapulan osasyynä oli  flunssa, joka ei ottanut taittuakseen. Henkistä laatua taisi olla sekin: viisi viikkoa kului ilman minkäänlaisia vaivoja ja kolotuksia, joten viimeisenä työpäivänä alkanut nenän niiskutus taisi olla vain odotettavaa. Vai johtuiko se vain haikeudesta jättää hyvästit tutuiksi tulleille työkavereille? Pieni pala sydäntäni jäi kyllä Cornwalliin.

Kotona pyörimistä kesti kuitenkin vain viikon, sitten kutsui jo Lepaa ja pääsin jakamaan luokkakavereiden kanssa kasvihuonetyökokemuksiamme. Varsin monet olivat työskennelleet kukkatuotannon parissa pitkin Etelä-Suomen taimistoja, yksi oli tehnyt hyvin samantyyppistä työtä kuin minä kotimaisessa kasvitieteellisessä puutarhassa. Kaksi muutakin luokkalaistani oli suorittanut jakson ulkomailla: toinen sai tomaattitilalla Islannissa lounaaksi tomaattikeittoa joka päivä, toinen istutti pikkutaimia Hollannissa. Hienoja kokemuksia kaikki tyynni, palasimme koulunpenkille monella tapaa rikkaampina.

Tosin koulunpenkillä istuimme viikon aikana suhteellisen vähän. Vaikka kasvihuonetuotannon työssäoppiminen oli nyt suoritettu, vietimme yhden iltapäivän siistien pelargonioiden taimia sekä kiinnittäen niihin amppelihenkseleitä Lakstedtin puutarhalla. Näimme myös viime syksynä istuttamamme tulppaanit, joista sato oli jo korjattu ja ne nuokkuivat kaikkensa antaneina.

Eivätkä kasvihuonetyöt vielä siihen loppuneet - koko keskiviikkopäivän istutimme Kiipulassa pikkutaimia ruukkuihin. Ulkona satoi hiljalleen lunta. Villapipo ja talvitakki oli ollut pakko taas pukea päälle. Mutta kun avasi oven kasvihuoneen lämpöön - ja ensin pyyhki silmälasit huurusta - terhakoiden taimien rivistöt valmistautumassa kukkimaan sateenkaaren kaikissa väreissä onnistui herättämään täällä Pohjolan perukoilla asustavallekin hiukan kevättä rintaan.

Ja sainhan minä ne tomaatitkin kotona kylvettyä. Ne puskivatkin pintaan ennätysvauhtia ja luottokastelijani piti niistä hyvää huolta myös Lepaa-viikollani. Pikkuiset taimet näyttävät myös olevan sitä mieltä, että kyllä se kesä vielä joskus Suomeenkin tulee.