sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Edenin tiimissä


Kaksi viikkoa kasvihuonetuotannon työssäoppimista takana – kolme viikkoa vielä jäljellä! Sateinen ja tuulinen sunnuntai on erinomainen päivä kirjoittaa blogia, vaikka ei millään malttaisi viettää vapaapäivää sisällä.

Arkipäivät kun kuluvat lähinnä työn merkeissä. Työt alkavat aamulla kahdeksalta ja loppuvat iltapäivällä puoli viideltä. Lounastauko sandwicheineen on puoli tuntia, lisäksi on aamupäivällä ja iltapäivällä parinkymmenen minuutin teetauko kekseineen. Pimeä tulee täällä kuudelta, joten arkena ei paljon ruokakauppaa pidemmälle viitsi lähteä. Kyydin kaupunkiin saa kyllä työkavereilta, mutta jos yhtään pidemmälle mielii arki-iltana, on takaisin tullessa taivallettava tunti pilkkopimeää kapeaa pensasaitojen reunustamaa tietä – tai sitten törsättävä taksiin. Ja tokihan koko työpäivän viettäminen jaloillaan entisellä toimistotyöläisenä edelleen tuntuu sen verran, että arki-iltaisin koulutehtävien naputtelussa ja telkan tuijottamisessa kämppiksen kanssa on ihan riittävästi puuhaa. 

Työ on edelleen kivaa. Ensimmäisen viikon vietin pääsääntöisesti Nickyn kanssa trooppisessa kasvihuoneessa, toisen työviikon Sallyn kanssa välimerellisessä kasvihuoneessa. Ja mitä sitten olen tehnyt? Alla pieni kuvakertomus työtehtävistäni.

Olen koulinut – eli istuttanut isompiin ruukkuihin – jo varmasti satoja taimia kahdessa viikossa. Tässä menossa maapähkinöiden uudelleenruukutus:



Olen puhdistanut mullasta juurakoita uudelleen istutusta varten, käsittelyssä on guineangalangali (Kaempferia galanga), jota oli ihana rapsutella, koska se tuoksui niin hyvältä:


Olen opetellut valmistamaan kasvualustaa sekoittamalla betonimyllyn näköisellä härvelillä multaan lannoiterakeita. Multana täällä käytetään turvevapaata kaarnamultaa, jota tehdään puuteollisuuden sivutuotteena. Täällä ei ole turvesoita tuhlattavaksi ja eettiset ammattilaiset ottavat sen huomioon käyttämällä multaa, jossa ei ole ollenkaan turvetta – tiedä sitten, kuinka pitkään tätä kaarnaa riittää:


Olen valmistellut kasveja kuljetukseen Eden Projectin main site:lle. Tässä menossa kannukasvien (Nepenthes) siistiminen ja köynnösten sitominen suppuun niin, että ne eivät vahingoittuisi kuljetuksessa. Nämä lihansyöjäkasvit ovat muuten vähän ilkeitä käsiteltäviä – eivät ne sentään yrittäneet syödä minua, mutta kun en ymmärtänyt pitää hanskoja käsissä, niistä irtosi jotain pistelevää, joka sai illalla käsivarteni polttelemaan. Mutta aika hyvännäköisiä ne ovat, eikö?





















Tässä banaanit valmiina kuljetukseen, kauniita nekin ovat erivärisine varsineen.

Kuljetuksista on tarkka kirjanpito.





Ja sitten banaanit pakuun ja menoksi:


Välimerellisessä kasvihuoneessa olen mm. ottanut paljon pistokkaita kasveista. Näin kasveja saadaan ”ilmaiseksi” monistettua sekä myös ”freesattua”, kun ne tuppaavat vanhoina ränsistymään eivätkä ole enää kelvollisia näyttelyyn yleisölle. Joskus voi myös käydä niin, että viidestäkymmenestä siemenestä itää vain kaksi, mutta kun ne kaksi kasvavat tarpeeksi isoiksi, jotta niistä saadaan otettua pistokkaita, on vähitellen koossa Eden Projectin main site:lle tilattu määrä, vaikkapa parikymmentä kasvia. Tässä menossa neilikoiden (Dianthus) pistokkaiden otto:



Olen myös kylvänyt, karsinut ja pessyt kasveja öttiäisistä. Olen päässyt mukaan Edenin garden teamin kokoukseen - oli tosi mielenkiintoista kuunnella toisen maan työkulttuurin palaveria ja huomata, että jotakuinkin samoin se menee kuin kotimaassa: tässä palaverissa nousi poru uusista työasuista, jotka eivät tietenkään voi kaikkia miellyttää. 

Pääsin myös parturoimaan kalifornialaisia heinätuppoja – toiveessa on, että ne kasvaisivat siistimmän näköisiksi kevään kuluessa ja olisivat kelvollisia main site:lle:


Ja minne puutarhuriharjoittelija suuntaa vapaapäivinään? No, tietystikin katsomaan mm. lähiseudun puutarhakohdetta The Lost Garden of Heligania:


Lisää matkakuvia ehkä sitten seuraavassa päivityksessä!

4 kommenttia:

  1. Huippuja hommia, osa itsellekin tuttuja harjoittelusta Kasvitiesttellisessä puutarhassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olitko Kaisaniemessa? Yksi luokkakavereistani on myos siella juuri nyt kasvihuoneharjoittelussa - siellahan tosiaan vastaavaa hommaa voisi kotimaassa tehda.

      Poista
  2. Voi vitsit ihania neppejä! Itelläni on oikeanpuoleisen N. ventricosan punainen versio:)) Ite opiskelen parhaimmillaan hortonomiksi toista vuotta Lepaalla,

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista :) Ehkä törmäillään Lepaalla jossain vaiheessa!

    VastaaPoista