Oi, ihana sateinen toukokuu

Yhdistin pari kurssia ja työssäoppimisjaksoni asiakkaiden neuvomisessa puutarhamyymälässä oli viiden viikon sijasta vain viikon pituinen. Siksipä hakeuduin harkkariksi viime kesältä tuttuun paikkaan, Herttoniemen PuutarhaNikkareihin. Muutaman päivän aikana päivitin tietoni myymälän valikoimasta ja käytännöistä. Loppuviikosta paikan päälle tuli opettajani, jonka tehtävänä oli arvioida osaamiseni niin sanotun näytön kautta.

Ennakkotehtävänä näyttöä varten olin tehnyt pari tuoteinfolappusta lannoitteista. Näyttöpäivänä opettaja seurasi minua parin tunnin ajan kuin hai laivaa. Näyttötehtävänä olivat mullat ja lannoitteet, joten järjestelin niitä hiukan ja palvelin asiakkaita aina, kun joku jotain apua tarvitsi. Kolmekymmentä vuotta  matkatoimiston asiakaspalvelussa työskennelleenä en osannut näyttöä etukäteen mitenkään jännittää. Mutta tuntuihan se aikuisesta ihmisestä hiukan oudolta, että joku tarkkailee tekemisiäni ja jälkikäteen arvioi ne. Suhtauduin siihen kyllä hiukan huumorilla, vaikka tämä taisi olla ensimmäinen kerta, jolloin tunsin opintojeni aikana olevani tällaisen yläpuolella. Opettaja myös esitti minulle kysymyksiä, ja itseasiassa minun olisi hiukan kannattanut jännittääkin - tai ennenkaikkea kerrata kesäkukkien ja perennojen latinalaiset nimet paremmin. No, näyttö meni latinan muistiaukoistani huolimatta hienosti läpi. Jälkikäteen kävimme open kanssa lounaalla ja esittelykierroksella siirtolapuutarhassani, jolloin tunsin oloni jo paljon kotoisammaksi.

Mutta se sää. Vaikka puutarhaharrastajana olen aina seurannut malttamattomana kevään ja kesän säätiedotuksia, on sää saanut aivan uuden ulottuvuuden ulkotöissä. Sään mukaan pukeutuminen on lähes elintärkeää. Kerroksia on oltava riittävästi ja päällimmäiseksi tulee mahtua tarvittaessa kaiken peittävä sadevarustus. Lippis on myös tärkeä, paahteella se suojaa päätä, sateella silmälaseja kastumiselta. Olen myös ymmärtänyt paljon taskuja sisältävien työhousujen sekä tukevien työkenkien merkityksen. Myös henkisesti lienen paremmin varustautunut sään vaihteluihin: sateinen ilma ei enää aiheuta harmistusta, se vain kertoo, mitä päälle pitää pistää.

Kuorma purettavana ja vettä sataa kaatamalla? No sehän on vain pukeutumiskysymys.

Sateisissa työpäivissä on myös yksi erittäin hyvä puoli puutarhamyymälässä: kastelun tarve vähenee. Letkujen kanssa sähläys asiakkaiden keskellä ja pikkuruisten taimiruukkujen kastelu yksi kerrallaan ei ole ollut lempipuuhaani. Tänä vuonna vältinkin sen toukokuisen sateisen viikon aikana kokonaan! Sateen huono puoli sen sijaan on, että se karkoittaa asiakkaat myymälästä. Paikalle pöllähti ihmisiä kuin taikaiskusta heti, jos aurinko pilkahti. Mutta kun vettä alkoi tulla taivaalta, ja jatkoin rauhallisesti asiakkaalle vaikkapa kasvin hoito-ohjeiden kertomista, tuli hänelle yleensä varsin kova kiire pois myymälän taimipihalta.

Myönnettävä on, että juoksentelu myymälän betonilattioilla ja taimipihan asfaltilla sai taas jalkani särkemään niin, etten kotiin päästyäni meinannut enää kävelemään pystyä. Taimilaatikoiden ja multapussien nostelun jälkeen iltaisin oloni oli kuin selkäänsä saaneella. En tiedä miksi, mutta pellolla ja kasvihuoneessa työskentely ei ole saanut paikkojani särkemään ollenkaan niin paljon. Vaikka lihakset ehkä vähitellen tottuisivatkin, luultavasti minusta ei tule isona puutarhamyymälän myyjää, sen verran rankalta työ on tuntunut. Kuitenkin, kun kesäkauden alkaessa myymälään saapuu joka päivä uusia kukkakuormia ja asiakkaat henkäisevät ihastuneina taimipihan värisinfonian nähdessään, onhan puutarhamyymälässä työskentely vähän kuin ruusuilla tanssimista!