Lepaan kampuksella lumi oli perjantaina sulanut loskaksi ja pakkautunut liukkaaksi pinnaksi teille. Tällä kertaa jalassa ei ollut vettä ja kuraa kestäviä saappaita eikä päällä tihkun pitävää sadetakkia. Nyt oli ripsivärit silmissä, kengissä korkoa ja juhlamekko päällä. Suuntana luokkahuoneen sijasta Lepaan viinitilan kahvio. Päättäjäisjuhlat. Tunnelma oli juhlavan jännittynyt, mutta päästyämme hämäläisen joulupöydän herkkujen ääreen jännitys laukesi ja iloinen puheensorina täytti ilman. Opettajat pitivät puheita, sitten jaettiin todistukset. Jokainen sai myös ruusun sekä pienen paketin, joka näytti joulukarkilta. Avasin sen vasta kotona ja sieltä paljastui taskuveitsi - hyvä työkalu taskuun sujautettavaksi, jos tarvitsee vaikkapa veistää omenapuusta varte tai kerätä puutarhasta materiaalia kukkakimppuun.
Taskuveitsestä tämä kaksi vuotta sitten alkoikin. Joulukuun alussa 2013 sain hyväksymiskirjeen opiskelupaikasta Hämeen ammatti-instituutissa. Sen mukana tuli listaus, mitä opiskelija tarvitsee: ulkotöihin pitkät housut, työpusero, kumisaappaat, sadeasu (housut ja takki), nahka- ja kumikäsineet sekä taskuveitsi. Sadeasuostoksille piti lähteä, muut tarvittavat varusteet löytyivät kaapista. Tosin myöhemmin huomasin, että myös kesällä tarvitaan kumisaappaat, joihin mahtuu villasukka sekä kunnon työhousut vahvaa kangasta ja monilla taskuilla. Taskuveitsi sen sijaan aiheutti päänvaivaa. Siis tarkoittaako se jonkinlaista kääntöveistä tai linkkuveistä? Puolisolleni ilmaisin, että joululahjatoiveeni on taskuveitsi ja aattona paketista paljastuikin perinteinen moniteräinen Sveitsin armeijan tyyppinen linkkuveitsi. Linkkari oli kaapissani Lepaalla kaksi vuotta ja kerran tai pari sillä taisi olla jollain työtunnilla käyttöäkin, muut työkalut sai kyllä koulun puolesta. Saappaat, työhousut, sadeasu ja hanskat sen sijaan ovat olleet useasti käytössä niin Lepaalla kuin työssäoppimispaikoissakin.
Mitä mahtui kahteen vuoteen? Helmikuisessa pakkasilmassa ulkona kasvikierros, vaikka luulin ettei siellä talvella mitään kasva - tai ettei niitä risuja voi ainakaan tunnistaa. Kesäkuussa pellolla kontillaan rikkaruohon kitkentää, kun läheisen ravintolan terassilta kantautuu ruokakellon kilahdus ja mehevän pihvin tuoksu. Englannin Edeniin jätin palan sydäntäni. Ihana vapaus aikatauluttaa puutarhahommat, raporttien kirjoittelu ja muu elämä ihan oman mieleni - tai vaikkapa sään - mukaan. Ja paljon muuta. Opiskelun täyteistä elämää.
Ja mihin tästä? Aika näyttää, tällä hetkellä en itsekään tiedä. Mutta sen tiedän, että pari vuotta olen kerännyt ihan uusia kokemuksia, jotka mukanani on hyvä jatkaa vaikka minne.
Iso kiitos blogini lukijoille! Puhkesiko tämän puutarhaharrastajan silmu täyteen kukkaansa opintojeni aikana ja onko nyt ammattimaisen sadonkorjuun aika tutkintotodistuksen myötä? Se jää lukijoitteni arvioitavaksi, minähän olen vain kirjoitellut mieleeni tulleita ihastuksen ja ihmetyksen aiheita kasvun aikana. Ehkä joskus vielä jatkan blogin kirjoittamista joko puutarha-alasta - tai jostain ihan muusta.
