sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Tämä on Eden

Englannin lounaisrannikolla sijaitsee Cornwallin niemimaa. Tänne niemimaalle, hylätyn kaoliinikaivoksen tilalle, herra Tim Smit päätti millenniumprojektinaan tuoda palasen tropiikkia ja välimerta. Syntyi Eden Project, kummallisen näköiset kuusikulmaisista muovikalvoista muodostuvat valtavat kuplat, joita kutsutaan biomeiksi. Niiden sisällä elää omaa elämäänsä luonnon ihmeellinen näytelmä, jonka tarkoitus on opettaa meille, kuinka riippuvaisia olemme kasveista ja miksi meidän täytyy pitää huolta niistä säilyttääksemme luonnon monimuotoisuuden. Eden Project avattiin yleisölle vuonna 2001 ja reilussa kymmenessä vuodessa siitä on tullut Englannin kolmanneksi suurin nähtävyys heti Lontoon Towerin ja Big Benin jälkeen.



Muutaman sattuman mutkan kautta päädyin viiden viikon kasvihuonetuotannon työssäoppimisjaksolleni Eden Projectin taimistolle. Watering Lane Nurseryn taimistolta koko projekti alkoi 1990-luvun lopulla, kun Tim Smit hankki vanhan taimiston, keräsi tiimin kasvattamaan kasveja rakenteilla oleviin kasvihuoneisiin sekä hankkimaan varoja projektille. Viikko sitten sunnuntai-iltana junani saapui – linjavian takia kaksi tuntia myöhässä – pienelle St Austellin asemalle Cornwallin niemimaan etelärannikolla. Taimiston päällikkö James, jonka kanssa olin sähköpostitse sopinut työssäoppimisestani, oli minua vastassa juna-asemalla. Suuntasimme työpaikalleni, jossa on myös majapaikkani. James oli varoittanut, että taimisto sijaitsee maaseudulla. Todellakin, St Austellin pikkukaupungin valojen jäätyä taakse ajomatkamme kulki korkeiden pensasaitojen reunustamaa kapeaa ja pimeää tietä Watering Lane Nurserylle. Mäen päällä oleva kasvihuone oli ainoa, joka valaisi maalaismaisemaa.

Koska kotoa lähdöstäni oli kulunut jo 15 tuntia olin heti perille päästyäni valmis suihkuun ja petiin – luonnollisesti ensin juotuani englantilaisille niin tärkeän teekupposen kämppäkaverini Johnin kanssa. Aamulla päivän valjettua vasta näin, minne ihmeeseen olin saapunut. Olin maalaistalossa, jonka ympärillä on monenlaisia kasvihuoneita. Pihamaalla kasvavat palmut ja kukkivat kameliat - niinpä, keskellä helmikuuta!

 Ja sitten töihin! Farmin isoin kasvihuone on 5000 neliön blokkihuone, joka on jaettu kolmeen osastoon: trooppiseen, välimerelliseen ja lauhkeaan ilmastoon. Sen lisäksi on muovihuoneita, joissa People&Gardens –järjestön työntekijät kasvattavat vihanneksia, ja joissa Eden Projectin ulkopuutarhan kasveja on talvisäilytyksessä. Yksi tärkeimmistä huoneista on karanteenihuone, jossa ulkomailta tuodut kasvit viettävät erillisissä tiheillä hyönteisverkoilla suljetuilla osastoilla ensimmäiset kolme kuukautta jotta voidaan nähdä, onko niissä mitään kasvitauteja ja tuholaisia ennen kuin ne siirretään muiden kasvien joukkoon.

Ensimmäisellä viikon vietin neljä päivää Nickyn kanssa trooppisessa kasvihuoneessa ja yhden päivän Sallyn kanssa välimerellisessä kasvihuoneessa. Nämä leidit hoitavat huoneensa varsin itsenäisesti. Heidän tehtävänään on mm. pitää huolta, että kun Eden Projectin main site:lle tarvitaan vaikkapa 300 riisin tainta seitsemän sentin poteissa helmikuun loppuun mennessä, he kylvävät ja koulivat ne niin, että tilaus toteutuu. He myös varjelevat harvinaisia kasveja, hoitavat ja lisäävät niitä keräten siemeniä, ottaen pistokkaita tai jakaen juurakoita. Ja minun tehtäväni on auttaa heitä tässä työssä – ja luonnollisesti itse samalla imeä oppia. Monet kasvit ovat heillekin uusia tuttavuuksia, joten he etsivät tietoa netistä ja kollegoilta sekä tekevät kokeiluja, jotta saisivat vaikkapa jonkin harvinaisen australialaisten kasvien siemenet itämään ja kasvamaan hyvin. 


Jotakuinkin ensimmäinen hommamme oli kerätä sokeriruokoa: esimiehemme Tim leikkasi ruukuissa kasvavat ruo-ot poikki ja Nickyn kanssa kuorimme niistä lehdet pois. Tuloksena oli nätti pino kauniita runkoja. Koska päivä oli aurinkoinen, nousi lämpötila trooppisessa huoneessa neljäänkymmeneen asteeseen ja saimme vähän tuntumaa, mitä olisi tehdä tällaista työtä oikeassa tropiikissa. Enkä muuten aiemmin tiennyt, että sokeriruokoa käsitellessä siitä irtoaa pienenpieniä nöyhtämäisiä piikkejä, jotka tarttuvat hikiseen ihoon ja kutittavat mukavasti. Työpäivän jälkeen oli siis suihku tarpeen!















Ja ihan uusi kokemus oli myös banaanin kuoriminen. Juu, olen ennenkin tehnyt sen, mutta en ole aiemmin kuorinut banaanipuun rungosta kuolleita lehtiä, joiden alta paljastuu kaunis varsi! Banaanipuun runkoja kuorimme, jotta ne olisivat siistejä ja kauniita, jonka jälkeen ne kuljetettiin pakettiautolla Edenin main site:lle näyttelyyn. Lisäksi olen tällä viikolla kylvänyt riisiä, vaihtanut ruukkuja maapähkinöille ja papaijoille, puhdistanut appelsiinipuun lehtiä tuholaisista, ottanut pistokkaita mm. neilikoista ja laventeleista. Todella mukavaa työtä, kun sormien upottaminen multaan ja kasvien kanssa näpertely on ollut jo pitkään intohimoni! Jopa niin mukavaa, että aloin harkitsemaan, että pitäisi selvittää työmahdollisuuksia kasvitieteellisissä puutarhoissa kotimaassa - ihan vielä en sentään ole asuntoa Cornwallista vuokraamasta, mutta vastahan nyt on ensimmäinen viikko takana...

Olen myös oppinut viikon aikana uusia englannin sanoja. Vanhana matkatoimistovirkailijana toki matkailualan sanasto on hallussa, mutta uutta ovat kasvien kasvattamiseen liittyvät sanat: propagate, germinate, irrigate. Sekä kasvualustaan liittyvät: bark, oak, loam, piet. Ja työkaluihin liittyvät: hose pipe, hoe, claw  - se tarkoittaa itseasiassa eläimen kynttä, mutta täällä siksi kutsutaan isojen puiden siirtämiseen tarkoitettu kärryä, joka ”kynsillään” nostaa ruukun maasta.  

Ja mihin nämä kasvit, joita olemme viikon aikana huoltaneet ja vaalineet sitten menevät?  
Tässäpä kuvakoostetta Eden Projectin main site:lta, jonne nuo sokeriruo-otkin toimitimme:


















Yksi Eden Projectin tavoitteista on myös lisätä ihmisten tietoisuutta sademetsien suojelun tärkeydestä sekä kerätä varoja siihen. Lopuksi pieni muistutus asiasta:


P.S. Ai niin, ne sokeriruo-ot, ne ovat esillä lasten talvilomaviikkojen ajan avoinna olevassa Survival-näyttelyssä sademetsäbiomissa:



7 kommenttia:

  1. Wow, on sulla huima työssäoppimispaikka! Varmasti ikimuistoinen kokemus!

    VastaaPoista
  2. Kyllä! Olen iloinen, että rohkenin lähteä - vaikka ihan hirveästi jännitti ja pelotti hypätä jotakuinkin tuntemattomaan. Oisko jotain viidenkympin villitystä, kun pitää vielä etsiä seikkailua...

    VastaaPoista
  3. Hienolta näyttää ja kuulostaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Soile! Ja hienolta tämä myös tuntuu :-)

      Poista
  4. Pian taidat palata tänne kuran keskelle? Olen tosi iloinen, että sinulle löytyi hyvä toppipaikka ja vähän sitä lämpöäkin kai :-D

    VastaaPoista
  5. Jep, pari päivää enää täällä Cornwallissa - nyt tuntuu, että aika on mennyt tosi nopeasti. Kotiin on toki mukava palata, mutta ihan varmasti tulen vielä kaipaamaan tätä paikkaa ja porukkaa täällä. Ja kyllä, vaikka täälläkin on talvi vasta kääntymässä kevääksi, niin talvellakin täällä on vihreää ja myös kukkivia kasveja myös ulkona. Saati sitten kasvihuoneissa, missä on saanut olla tropiikin tunnelmissa ;-) Eli sain, mitä hain. Ja ehkä paljon enemmänkin, jotain mitä en osannut edes odottaa.

    VastaaPoista
  6. Ihan pikkuriikkisen olen onnistunut nostamaan myös valtakunnan mediassa Edeniä esiin, kun eilisessä Hesarissa julkaistiin pikkujuttuni tästä paikasta, jonne kieltämättä vähintäänkin pieni pala sydäntäni jäi. http://www.hs.fi/matka/a1433474387723?jako=98a3967ec091ec7c3e8061660ff0d4cb&ref=fb-share

    VastaaPoista