Suloinen joutilaisuus

Lähiopiskeluviikkojen alkusyksyn tiuha tahti muuttui hämmentävän pitkäksi neljän viikon etäopiskelujaksoksi. "Joko ensi viikolla on koulua?" kyseli yksi luokkakavereistani jo viime viikolla. Ei, ei vielä. Nyt, kun kolme ja puoli viikkoa neljästä on kulunut, on aika tehdä pieni saldotarkistus.

Nämä asiat suunnittelin tekeväni neljän viikon aikana:
1. Kesän työharjoitteluraportin viimeistely ja palautus sekä raportin esityksen valmistaminen
2. Viheralan, kustannuslaskennan, avomaatuotannon ja taimitarhatuotannon etätehtävät hyvään vauhtiin
3. Siirtolapuutarhapihallani vadelmien uudelleen istutus kunnostettuun kasvualustaan ja vanhan kasvualustan pois kaivuu pihalaatoituksen tieltä sekä huussin rappusen kunnostus

Ei mielestäni ole ollenkaan liikaa tavoitetta neljälle viikolle, eihän? Lisäksi aikaa jää toki liikunnan harrastamiseen, ystävien ja sukulaisten tapaamiseen, lukemiseen sekä kirjoittamiseen. Ja tokihan siirtolapuutarhamökkikin pitäisi lokakuussa jo saada siivottua talvikuntoon.

Entä miten suoriuduin?

Ykköskohta on tehty - tai no, melkein. Tuo työharjoitteluraportin esitys vaatii vielä hiukan viilaamista - mutta eihän sillä ole kiire, esityshän on Lepaalla vasta ensi viikolla...

Kakkoskohta - ei, etätehtäviä en ole kyllä vielä ennättänyt aloittaa. Apua, onko niitä noin monta? Ja ensi viikolla ehkä saadaan vielä uusia? Varmasti tämän viikon lopulla pääsen jo aika pitkälle. Tai ainakin pitää kaivaa ne esille ja tutkia, mitä ihmettä niissä oikein pitikään tehdä. Muistelen, että - melko varmasti - yhdenkään näistä deadline ei ole vielä ihan heti.

Sen sijaan kolmoskohta on tehty. Kaksi päivää kaivoin puutarhassani vuohenputkien valtaamaa vattupenkkiä ja pelastin elinvoimaisimmat taimet. Istutin ne hyvään uuteen multaan, jonka olin kattanut mansikkakankaalla. Lopputulos oli oikein hieno. Mutta sitten totesin tarvitsevani apua. Vadelmien tukikeppejä en pystynyt yksin moukaroimaan maahan. Ja rikkaruohottuneen maan kaivaminen tulevan laatoituksen alta oli varsin raskasta. Niinpä pyysin puolisoani apuun ja kas, homma oli valmis yhdessä viikonlopussa!

Ja se huussin porras. Senkin saimme yhdessä tehtyä, mutta siitä tuli kieltämättä aika persoonallinen. Minulla oli varsin selkeä visio betonista valetusta portaasta, johon on kiviä upotettuna. Mutta jotenkin tämä ei näytä aivan siltä, minkälaiseksi sen mielessäni kuvittelin:

Aikaisemmin olemme saaneet huussireissulla varoa, ettei jalka uppoa lahopuiseen portaaseen, nyt joutuu varomaan varpaan lyömistä teräväreunaiseen kiveen. Mutta eipä ainakaan lahoa, sillä luulen, että persoonallinen betonikiviportaamme jää vielä jälkipolvillekin - toisin kuin itse huussirakennus.

Neljän viikon saldo on: ei harmita yhtään! Olen myös lähtenyt kävelylle aina kun aurinko paistaa ja lukenut romaaneja sängyssä keskellä kirkasta päivää. Arkipäivän luksusta on myös slow-food, jonka valmistaminen alkaa sillä, että käyn mökillä kaivamassa kasvimaalta perunat ja punajuuret. Tällaiseen ruoanlaittoon saattaa kulua kokonainen päivä. Joskus kokkaillessani ihmettelen, miten kummassa olen ennättänyt käydä töissä ja silti ruokkia perheeni.

Ja hei, olenhan etäopiskeluviikkojen aikana organisoinut ylimääräisen omenasatoni itsepoiminnan sekä kirjoitellut tarinoita luovan kirjoittamisen kurssille. Niin ja yhden päivän olin myös ihan oikeissa töissä ruuhka-apulaisena kesän harjoittelupaikkani puutarhamyymälän syyshulinapäivänä.

Oman aikataulun hallinnan tuoma joutilaisuuden tunne on varsin suloista kolmenkymmenen vuoden "nine to five" -työuran jälkeen. Niin suloista se on, että olen varsin kiitollinen etätehtävien viimeisistä palautuspäivistä. Ilman deadlineja taitaisivat jäädä tällä menolla kokonaan tekemättä.